Olet tervetullut Kurjenpolvipihalle. Viipyile rauhassa, pihalta löydät kukkasia, reissutarinoita sekä runojani. Toivon, että vierailusi on mukava.
 
Kurjenpolvipiha ja muita Mekurun muruja 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihdoinkin kevät!

Pihalla on touhuttu valkotornadon lailla. Pensaat leikattu, nurmikot haravoitu ja perannapenkit siivottu.

Vielä ei monivuotisista paljon lehtitupsuketta enempää näy, mutta sen verran kuitenkin on käynyt ilmi, että kaikki ovat selvinneet talven yli. Paksu hanki on suojannut hyvin ja sipulikukkasista aikaisimmat, krookukset ja varhaiset tulppaanit ovat jo täydessä terässä.

Kurjenpolvipihan keväisen visertävään äänimaisemaan pääsee tutustumaan tästä.

- – -

Tammikuu 2012 ja Kurjenpolvipiha sai lumipeitteen, jonka on tosin luvattu säilyvän vain päivän verran. Katsotaan nyt kuinka käy, ainakin lumitöihin pääsi jo ihan kunnolla.

- – -

Kevätkesällä aloitin puutarhakasvien kuvauksen ja listaamisen tänne sivuille ihan vain virkistääkseni pihaharrastusta, kun en jaksanut lähteä uusia kasveja metsästelemään. Homma on vielä kesken, mutta pikkuhiljaa täydentelen luetteloita.

Löydät sivuilta myös juttuja, kuvia ja videoita viikonloppupyrähdyksistä joita olemme perheen voimin tehneet lähiympäristön pikkukaupunkeihin ja muihin mukaviin kohteisiin. Lisäksi kaikenlaista tarinaa ja turinaa on luettavissa blogilta, jonne pääset Linkit-otsikon alta.